sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Pieni, valkoinen talo

Olemme muuttaneet pieneen, valkoiseen taloon. Taloon kuuluu myös postimerkin kokoinen pihapläntti, jota koristavat Nunon 4 hyppyestettä, A-este ja uima-allas. No on siellä vähän kasvejakin ja surkea nurmikko. :) Koska allekirjoittanut ei ole mikään puutarhaexpertti, on turhaa kuvitella erottavansa rikkaruohot oikeista kukista. Niinpä piha on saanut alkukesän olla villi ja vapaa. No vähän on pitänyt päästä muokkaamaan kuitenkin... Alla kuvia pihan kasvillisuudesta.










^ Tämä penkki pistettiin äidin kanssa uusiksi. Tai lähinnä äiti pisti ja allekirjoittanut auttoi minkä kerkesi...


^ Allekirjoittaneen muokkaukset ovatkin olleet lähinnä ruukkukukkien laittoa ja takapihalla olevan "viiden vihannesmaa -laatikon" täyttämistä yrteillä, muilla hyötykasveilla ja kukilla.


^ Niin onhan meillä takkakin...


^ Ja makkarissa ainoa väripilkku muuten niin vaalean ja ruskean sävyisessä sisustuksessa.


^ Nuno testaa uudet sängyt. Ja päiväpeitteen.


Takaisin kasvistoon:






Nämä kuvat otin jo keväällä. Tällaisiakin siis pihalta löytyy.

maanantai 28. helmikuuta 2011

Uusimpia pantoja

Muiden harrasteiden ohella olen taas väsäillyt muutaman uuden pannan. Nelli-perro ja Siiri-chihu saivat tällaiset pannat:



^ Pannoista voi bongata kauriita, kärpässieniä auringossa, punahilkan ja suden pensaikossa ja turkoosia blingblingia. Harmi, että tuo kimalteva panta ei pääse lainkaan oikeuksiinsa kuvissa. Muutenkin pahoittelut huonoista kuvista, ovat otettu surkeissa valo-olosuhteissa. Pannat ovat leveyksiltään 15-20 mm.

Jackrusselit Arttu ja Elli saivat omiin pantoihinsa Terhin toivomuksesta ruutua. Nättiä ruutunauhaa olenkin etsinyt ja nyt tärppäsi. :) Terhi antoi vapaat kädet pantoihin pienillä ohjaavilla toiveilla. Terhi sanoi pitävänsä ruuduista ja raidoista, ruuduista kuitenkin ehkä raitoja enemmän, panta saa näkyä, mutta ei kuitenkaan loistaa kuin raketti yötaivaalla ja väreistä maan läheisistä.



^ Edelleen jatketaan huonoilla kuvilla, mutta vaaleaa sinistä ja punaista (onhan Terhillä tyttö- ja poikakoira) ja jos ne sattuisivat loistamaan liikaa, niin beigeä myös. :)

Jotta hommat eivät ole menneet aivan ompeluiksi, olen lähiaikoina tarttunut myös liimapistooliin ja sahaan, mutta tästä projektista lisää myöhemmin, kun jotain on valmiina. :) Tein myös loistavan huomion, että hei, tänä kesänähän mä pääsen tekemään ihan oikeita kukkapenkkejä ruukkupuutarhan seuraksi! Jee!

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Pantoja, kurpitsaa ja makeita kakkupalloja

Viikonlopun kunniaksi päätin tehdä kakkupalloja. Kun ensimmäistä kertaa netistä bongasin cake popsit, päätin, että tuollaisia on joskus tehtävä. Nyt oli hyvä tilaisuus tehdä niitä. Tosin mitään tikkarin tapaisia näistä ei tullut, kun ei ollut tikkuja. Palloihin tarvitaan paketti dominokeksejä, puoli pakettia tuorejuustoa, vaniljauutetta, suklaata ja nomparelleja/ranskanpastilleja tms. koristeeksi. Hyviä ovat, näitä teen uudemmankin kerran. Tein myös mokkapalataikinalla pellisen mokkapalapohjaa, mutta kuorrutukseksi tuli mustempi versio eli kick-lakritsitoffeista ja kermasta tehtyä kinuskimaista kuorrutetta.


^ Vitsit, että oli vaikeaa saada edustavaa kuvaa palloista.

Viime aikoina olen askarrellut useammankin kaulapannan. Vaikka pannat liittyvätkin läheisesti koiriin, niin jatkossa taidan panta-askartelut ja muut koirille tehdyt vermeet siirtää tämän blogin puolelle. Saapahan Nuno pitää oman bloginsa enemmän itsellään. :)

Dannylle ja Fenolle sain kunnian tehdä pannat. Dannylle toivottiin äijämeininkiä ja Danny saikin farkkua, pääkallon ja niittejä. Päällikkö-Fenolle taas valitsin sinistä ruutua hopeisilla langoilla höystettynä ja taskukoristeella. Malliltaan kumpikin panta on puolikuristava. Näistä on kuvat todennäköisesti sillä "kadonneella" (= on jossain täällä kotona) muistikortilla, joten nyt ei niistä ole parempaa kuvaa saatavilla.

Seuraavaksi teinkin Led "Ledi" Zeppelinille rockaripannan tästä samasta nauhasta. Kennelylituomarin mielestä Nunon vanha panta oli aivan liian iso käyttöön, kun koirasta taas karvat katosivat ja tilaukseen tuli uusi panta. Kennelylituomari valitsi Nunolle koristenauhan tällä kertaa ja malliksi muotoutui pistolukkopanta, jossa on säätövaraa. Turkoosissa koristenauhassa on kahjoja koiria, sopinee Nunolle hyvin.


Ihan pelkästään pojille en ole pantoja rustannut. Ihanaiset Sera ja Saaga saivat pinkkiä ja oranssia omiin pistolukkopantoihinsa.

Nämä pannat vielä odottavat uusia kauloja, mutta toivottavasti värittävät eräiden kauniiden neitosten elämää jatkossa.


Noita pistolukkopantoja onkin kiva tehdä. Vaikka eipä puolikuristavissakaan mitään vikaa ole, mutta pikkaisen enemmän työtä ne vaativat.

Halloweeniksi kaiversin ensimmäistä kertaa elämässäni kurpitsan. Myös Kennelylituomari kaiversi oman kurpitsansa. Arvaatko kumpi on kumman kaivertama?

tiistai 24. elokuuta 2010

Uusi alku

Koska ruokablogi on hyvin huonolla päivitysrytmillä, vaikka tottahan se on, että joka päivä syödään kyllä, niin muitakin aktiviteetteja mulla on. Niistäpä siis jatkossa tässä blogissa. En ruokaa aio kuitenkaan kokonaan hylätä, vaan jatkossa täältä löytyy muutakin. :)

Mutta jatketaan ruoalla...

Minttumarinoitu tofu

Tofua (kiinteää, taitaa olla 500 g pakkaus)
Minttua paljon (omalta takapihalta)
Valkosipulia kuivattuna rouheena (tuore unohtui kauppaan)
Chiliä kuivattuina lastuina (tuore ois parempaa)
Rypsiöljyä
2 limen mehu
Suolaa
Mustapippuria myllystä

Huuhtele tofu ja purista siitä ylimääräiset nesteet pois. Puhdas pyyhe tai talouspaperia tofun ympärille, tofu lautaselle ja päälle riittävästi painoa. Tällä kertaa kermaaminen kulho ja litran mehupurkki toimivat painoina. Anna tofun olla painon alla jonkin aikaa. Kun ylimääräiset nesteet ovat puristettu pois, leikkaa tofusta viipaleita.

Valmista marinadi: Silppua minttu, lisää valkosipuli, chili, suola, limemehu, öljy ja pippuri. Sekoita. Laita marinadi pakastepussiin tofuviipaleiden kanssa ja sulje hyvin. Sekoittele kääntelemällä pussia ja jätä vetäytymään ainakin puoleksi tunniksi huoneenlämpöön. Tofut voivat olla marinadissa vaikka yön ylikin, mutta silloin on jääkaapille käyttöä myös.

Kun tofut ovat marinoituneet, pyyhi ylimääräiset marinadit tofuviipaileista pois, mutta älä heitä marinadia pois. Paista tofut molemmilta puolilta pannulla ja kun ne ovat kauniin värin saaneita, laita kulhoon ja kaada marinadi päälle kastikkeeksi.

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Keskiviikon salaattiannos

Keskellä viikkoa tarjoiltavaan salaattiin tuli:

Jääsalaattikerä
Rasiallinen kirsikkatomaatteja (punaisia)
Harmittavan lyhyt pätkä kurkkua
Yksi täydellisen kypsä avokado
Puolikas purkki papaijapaloja
Kuorittuja manteleita pannulla kevyesti paahdettuina
Paahdettua sipulia (sellaista valmiiksi paahdettua ettei itse joudu hommiin)
öljyä
suolaa
Paketti vuohenjuustoa (10 %)

Pilkoin ainekset isoon kulhoon ja paahdoin mantelit. Sekaisin kaikki ja pannulle vuohenjuustot, jotka leikkasin noin sentin paksuiksi viipaleiksi. Kuumalla pannulla ja sopivalla määrällä rasvaa saa kauniin paistopinnan eikä sisus levähdä pitkin paistinpannua. Tarjolle ja ääntä kohden.


Jos kaupassa olisivat rucolat olleet yhtään hengissä olevan näköisiä, olisin halunnut niitä myös salaattiin. Manteleiden sijasta käyvät oikein hyvin myös paahdetut pinjansiemenet. Kastikkeeksi pestoa (jota luulin meillä olevan, mutta eipäs ollutkaan, joten tyytyminen oliiviöljytilkkaan).

lauantai 30. tammikuuta 2010

Tofupyöryköitä ja paksoita

Joululahjaksi saatu monitoimikone on ollut ahkerassa käytössä. Sillä pyöräytetään aamuisin jogurtista, hedelmistä ja/tai marjoista smoothiet ja tofupyöryköitä tai -pihvejä olen tehnyt nyt useamman kerran. Helppoa ja hyvää, jee! Vaihtamalla mausteita saa paljon vaihtelua pyöryköihin, mutta täytyy todeta, että nämä olivat parhaat muotoiltavuuden puolesta - eikä kyllä maussakaan ollut vikaa.

Tofupyörykät
500 g tofua
1 dl parmesaniraastetta

1 dl ruiskorppujauhoja
ruukullinen tuoretta meiramia
ruukullinen tuoretta korianteria
sweet chili -kastiketta reilusti
pari reilua ruokalusikallista maapähkinävoita
muutama tippa savunmakuista tabascoa
kuivattua timjamia

kuivattua oreganoa

valkosipulia
suolaa
mustapippuria myllystä

1 rkl rypsiöljyä


Kaikki ainekset monitoimikoneeseen ja sillä sekaisin. Kannattaa maistaa taikinaa ja lisätä tarvittaessa mausteita. Sitten vielä pari kierrosta sekaisin ja öljytyin käsin pyörittelemään pyöryköitä. Taikinasta voi tehdä myös murekkeen tai pihvejä. Pihvit ja pyörykät saivat olla uunissa 200 asteessa n. 25 min. Murekkeella menee kauemmin. Jos haluaa ja linjat antaa myöten, voi pyörykät/pihvit paistaa pannulla ensin.

Paksoi

5 paksoita
2 valkosipulinkynttä
reilu ruokalusikallinen margariinia (Makuisa) paistamiseen
soijakastiketta

Paksoit huuhtelin ja leikkasin kannat pois. Isossa pannussa sitten kuumesin rasvan ja lisäsin valkosipulisilpun. Hetkinen freesausta ja sitten paksoit perään. Paksoit saivat hautua kannen alla pari minuuttia ja sitten soijakastiketta päälle. Valmista. :)

Kuvasta tuli suht huonolaatuinen, mutta siinä on kastikkeena vielä sweet chili -kastiketta. Parempaa kuvaa ei tähän hätään saa, kun pyörykät menivät jo ääntä kohden.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Itsenäisyyspäivän blinit ja halloweenkakku


Kennelylituomari paistoi meille blinejä. Ihania! Kuohujuomaa, blinejä, punasipulisilppua, smetanaa ja runsaasti merileväkaviaaria. Voiko parempaa toivoa? Yritän kysellä reseptiä kananmunattomista blineistä tänne laitettavaksi.

Halloweenina tein suklaa-turkinpippurikakkua tällä ohjeella. Kananmunat korvasin No Eggilla muistaakseni niin, että laitoin 3 munan verran No Egg-vesiseosta. Koristelut jätin Kennelylituomarin vastuulle ja hänen omien sanojen mukaisesti tuli kakku, joka kilpailee maailman rumimman kakun tittelistä. No katsokaas itte ja arvioikaa... :)